Tahko on hurmannut mökkikansan monipuolisuudellaan

Helsinkiläinen kiinteistönvälittäjä Raila Perttilä on erikoistunut Kuopion Tahkovuorella oleviin loma-asuntoihin. Ne poikkeavat perinteisemmästä mökkikaupasta siinä, että loma-asunnot sijaitsevat paitsi lähellä toisiaan myös palveluiden lähellä.  

 
Tahko on tunnetusti talviurheilukeskus, mutta nykyään aktiviteettitarjontaa löytyy ympäri vuoden: Hiihdosta golfiin sekä sisäurheilulajeihin ja hyvinvointipalveluihin.

- Oma perheemme on viihtynyt Tahkolla hyvin jo lähes 30 vuotta, sillä liikunnallista tekemistä on löytynyt aina kaikille. Aktiviteetit ovat vuosien varrella lisääntyneet ja siksi Tahko on hyvä vaihtoehto loma-asuntopaikkaa etsivälle, joka arvostaa niitä, Perttilä sanoo.  

Hän kertoo, ettei Tahkolta loma-asuntoa harkitseva ole ehkä perinteisen mökin ja mökkipaikan etsijä, joka haaveilee omasta rauhasta.  

Tahkovuori on liikuntakeskus, jossa mökit on rakennettu tiheästi ja lähelle harrastepaikkoja.  

- Silti täältä löytyy kalaisa Syväri-järvi, joka kiertää niemeen muodostunutta aluetta. Täällä on myös paljon rauhaisaa metsäaluetta, josta löytyy hyvin merkityt hiihto- ja vaellusreitit, Perttilä kertoo. 

Karsanlahdentien huvila tarjoaa asukkaalleen kodinomaista mökkeilyä järvenrannalla. Kurkkaa tarkemmat tiedot täältä.

Aito ihastus

Perttilä itse kokee, että on turvallisempaa sijoittaa lomakohteeseen, joka tarjoaa niin luonnon, aktiviteetit kuin palvelutkin. Tällaisen jälleenmyynti usein helpompaa kuin kovin syrjäisellä sijainnilla olevan vapaa-ajan asunnon.

- Positiivista lomapaikan hankinnassa täältä on myös se, että aina voi aloittaa ostamalla pienemmän mökin tai huoneiston. Jos ja kun huomaa viihtyvänsä, voi vaihtaa isompaan. Tällaisia asiakkaita Tahkolla on useita, Perttilä sanoo.  

Perttilän pääasiallinen välitystyö tapahtuu Helsingissä. Koska hänen perheensä viettää lähes kaiken vapaa-aikansa Tahkolla, tuli välitystyö sinne Perttilän mukana hänen ihastuttuaan paikkaan.

- Työssäni on etua siitä, että paikka ja sen tarjoamat palvelut ovat minulle aidosti tärkeitä. Kohteet vaihtelevat loma-osakkeista isompiin loma-asuntoihin ja tarjonta vastaa monen erilaisen ostajan tarpeisiin, Perttilä sanoo.
 

Tämä ympärivuotiseen käyttöön rakennettu loma-asunto Tahkon Nipasessa on mitä mainioin etätyöhön/- opiskeluun soveltuva loma-asunto. Kohteen myynti-ilmoituksen löydät täältä.

Sijoitusmökit kasvattavat suosiotaan

Perttilä kertoo, että vielä viitisen vuotta sitten loma-asunnot tekivät kauppaansa nihkeästi koko maassa.  

- Silloin varsinkin nuoret aikuiset ajattelivat, että miksi hankkia oma mökki, kun voi lentää Alpeille tai muihin lomakohteisiin helposti ja halvalla lomailemaan, Perttilä muistelee.  

Nykyään ilmastonmuutos ja siihen liittyvät asiat tiedostetaan ja ne vaikuttavat Perttilän kokemuksen mukaan entistä enemmän myös vapaa-ajan valintoihin.  

- Moni asiakas kertoo, että haluaa löytää lomanviettopaikan kotimaasta, Perttilä kertoo.  

Tahkolle on mahdollista matkustaa myös ilman omaa autoa ja etätyömahdollisuuksien yleistyttyä monen perheen loma-asunnon käyttöaste onkin kasvanut.
 
Loma-asuntoja ostetaan yhä enemmän myös sijoitukseen - tämä näkyy myös Tahkolla. On suosittua käyttää mökkiä itse ja vuokrata sitä niinä aikoina, kun itsellä ei ole sille käyttöä.

- Kuusi vuotta sitten en olisi välttämättä neuvonut hankkimaan Tahkolta loma-asuntoa pelkkää sijoitusta varten. Tilanne on muuttunut. Jos oma käyttö rajoittuu vain osaan vuodesta, on vuokraaminen muina aikoina hyvä vaihtoehto.

Etenkin joulunaika ja hiihtolomat ovat arvokkaita viikkoja. Jos joulu vietetään muualla kuin omalla loma-asunnolla, vuokraa yhä useampi joulun viikot ulkopuoliseen käyttöön.

- Näillä vuokratuloilla ei tietenkään vielä tulouteta varsinaisen sijoitusasunnon mukaista tuottoa, mutta katetaan kivasti loma-asunnon vuotuisia käyttökustannuksia, Perttilä sanoo.

Lue mökkisarjamme ensimmäinen osa täältä!

Twitter Facebook Jaa artikkeli

X

Haluan tilata
ilmaisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

OLEN KIINNOSTUNUT
kiinteistönvälittäjän työstä
SOLID HOUSELLA.


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä

Valitse toimisto, josta haluat, että sinuun otetaan yhteyttä *


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Haluan tilata
virtuaalisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste