Mennään mökille!

Mökkeilyn suosio jatkuu kovana, ja yhä nuoremmat suomalaisperheet ovat innostuneet oman mökin ostosta. Monenlaisille mökeille on ostajia, mutta etenkin yhdessä mökkityypissä kysyntä ylittää tänäkin keväänä tarjonnan.  

Viimeisen kahden vuoden aikana mökkikauppoja tehtiin paljon edellisiä vuosia enemmän, ja mökkien kasvanut kysyntä on jatkunut tänäkin keväänä.  

Mökkikaupoissa kokenut kiinteistönvälittäjä Piia Ketoniemi Solid House Uudestakaupungista kertoo kiinnostuksen mökkeilyä kohtaan olevan Uudenkaupungin seudulla yhtä kovaa kuin viime vuosinakin - ja myyntiajat ovat edelleen hyvinkin lyhyitä.  

- Ostajat ovat soitelleet jo aikaisemmin keväällä, että onko tulossa uusia mökkikohteita myyntiin. Moni myyjä alkaa kuitenkin käynnistää myyntiprosessia vasta toukokuussa, kun jäät ovat kunnolla sulaneet, Ketoniemi sanoo.  

Ketoniemen mukaan juhannus on monelle ostajalle takaraja, jolloin he haluaisivat mökin olevan käytössään.  

- Olisikin ostajien kannalta hyvä, että he löytäisivät mökin nyt toukokuussa. Silloin heille jää aikaa tehdä mahdollisia pieniä remontteja ja muuttoa mökille ennen juhannusta, Ketoniemi kertoo.  

Uudessakaupungissa asuva Ketoniemi kertoo olevansa tänä keväänä jännittävässä tilanteessa, sillä hän etsii itsekin alueelta mökkiä ja omakin mökkikuume on jo kova. Hänen on siis tavallistakin helpompaa samaistua sopivaa mökkiä kyseleviin asiakkaisiin.

Mökkeilyä vuoden ympäri  

Uudenkaupungin alueella ovat kysyttyjä etenkin perinteisemmät 70-80-luvun mökit, joihin tulee vesi ja sähkö.  

- Kohteita on alueella laidasta laitaan, kuivan maan paikoista talviasuttaviin merenrantahuviloihin. Kaikki menee kaupaksi ja ostaja löytyy aina, kunhan hinta on kohdallaan. Ostajat ovat entistä hintatietoisempia, Ketoniemi sanoo.  

Myös Uudessakaupungissa on huomattu, että nuorilla on entistä enemmän varallisuutta käytössään ja poikkeusaika teki mökkeilystä entistä suositumpaa myös nuorten aikuisten keskuudessa.  

Kysyntä ylittää tänäkin vuonna tarjonnan hyvissä mökeissä, jotka ovat käytettävissä ympäri vuoden. Hyvä mökki tarkoittaa useimmille paikkaa, jonne jo aiemmin mainittujen mökille tulevien sähkön ja veden lisäksi pääsee tietä pitkin perille asti ja tontti on oma. Oma ranta on sekin yhä monen toiveissa.  

- Nyt ostajaehdokkaita on jo niin paljon liikkeellä, että nopeus on valttia. Jos tarvitsee esimerkiksi lainaa mökkikauppaa varten, niin kannattaa heti sopia lainaneuvotteluista. Tarjousneuvotteluissa menestyvät ne ostajat, jolla on jo rahoitus sovittuna, Ketoniemi muistuttaa.  

Kaikki myynnissä olevat mökkimme löydät täältä

Twitter Facebook Jaa artikkeli

X

Haluan tilata
ilmaisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

OLEN KIINNOSTUNUT
kiinteistönvälittäjän työstä
SOLID HOUSELLA.


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä

Valitse toimisto, josta haluat, että sinuun otetaan yhteyttä *


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Haluan tilata
virtuaalisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste