Solid House esittelee: Digitaalinen palveluinnovaatio E -Arvio
Teknologian ja digitaalisten työkalujen kehittyminen on johtanut palvelujen siirtymiseen verkkoon. Nykyaikana ihminen haluaa pystyä hoitamaan asioitaan juuri silloin kuin se heille sopii, vaikkapa iltaisin kotisohvalta käsin. Sen vuoksi joka alalla mietitään, miten omia palveluja voisi tarjota myös sähköisesti.
“Me haluamme palvella asiakkaitamme entistä paremmin ja siksi tarjoamme myös useita sähköisiä palveluja. Digitaalisten palvelujen määrän lisääntyminen ja niiden kehittyminen on mielestäni todella positiivinen asia”, kertoo Solid House Oy LKV:n toimitusjohtaja Leena Tuijula.
Solid House loi asuntojen ja kiinteistöjen arviointiin liittyvän E-arvio -palvelun, jolla asunnon tai kiinteistön kirjallisen hinta-arvion pystyy tilaamaan helposti ja kätevästi suoraan verkkokaupasta. Palvelu sopii hyvin tilanteisiin, kun hinta-arvio tarvitaan, vaikka asuntoa ei olla myymässä, ja laajat ja kalliit kirjalliset arviolausunnot ovat ylimitoitettuja – esimerkiksi pankista lainaa hakiessa, perunkirjoituksen yhteydessä, ositusta varten tai jos haluaa lahjoittaa omaisuuttaan eteenpäin.
“Asunto- tai vaikka remonttilainaa haettaessa, perinteisesti pankki tilaa asiakkaalle lainan vakuudeksi tulevan asunnon tai kiinteistön hinta-arvion yhteistyökumppaninaan toimivalta kiinteistönvälitystoimistolta. Tämä arvio tehdään yleensä suullisena ja saattaa maksaa asiakkaalle jopa 200-500 euroa ja useimmiten arvio käy vain tälle yhdelle pankille. On asiakasystävällisempää, jos sama arvio olisi käytettävissä useampaan eri tilanteeseen. E-arviosta asiakas maksaa vain kerran ja saa kunnollisen, kirjallisen hinta-arvion, jota voi käyttää moniin tilanteisiin sen voimassaoloaikana. E-arvio on myös hinnaltaan paljon edullisempi kuin perinteiset kirjalliset hinta-arviot”, Tuijula sanoo.
Kone ei ymmärrä asunnon yhdestä ikkunasta aukeavaa merinäköalaa
Täysin digitaalisia hinta-arviopalveluja on ollut jo aiemminkin olemassa, mutta ne eivät ole Tuijulan mukaan täysin luotettavia.
“Kone tai robotti kerää toki nopeasti tilastotietoa ja tekee niistä laskelmia, mutta kone ei kykene huomioimaan asuntojen tai kiinteistöjen tunteisiin vaikuttavia erityispiirteitä, jotka voivat vaikuttaa hintaan merkittävästikin”, hän toteaa.
Solid House Kiinteistönvälitystoimiston E-arvio on yhdistelmä kiinteistönvälittäjän asiantuntijuutta sekä teknologiaa – digitaalisten työkalujen avulla kiinteistönvälittäjä pystyy keräämään tarvittavat tiedot ja keskiarvolaskelmat sekä kokemuksensa avulla ottamaan arviossa huomioon myös kaikki kohteen erityispiirteet. Nykyaikaisilla työkaluilla välittäjä pystyy tekemään tarkankin arvion, vaikka ei edes käy kohteessa paikan päällä.
Yleensä edulliset hinta-arviot ovat joko pelkästään suullisia tai kirjattu lyhyesti asiakkaalle sähköpostitse. Solid Housen E-arvio on laillistetun kiinteistönvälittäjän tekemä ja allekirjoittama kirjallinen arvio asunnon tai kiinteistön hinnasta.
Miten E-arvio käytännössä tilataan?
“E-arvion voi tilata täyttämällä sähköisen lomakkeen nettisivuillamme. Mitä yksityiskohtaisempia tietoja pystyy lomakkeeseen kirjaamaan, sen tarkemman arvion asiakas saa. Lomakkeeseen voi ja kannattaa liittää myös kuvia. Kirjallinen arvio saapuu tilaajan sähköpostiin viimeistään kolmen päivän kuluessa, useimmiten jopa saman päivän aikana”, Tuijula kertoo.
Teknologia ja digitaaliset palvelut mahdollistavat hyvän palvelun lisäksi myös luonnonvarojen säästämisen.
“Me haluamme yrityksenä kantaa kortemme kekoon, toimia mahdollisimman ekologisesti ja pienentää työstämme aiheutuvaa hiilijalanjälkeä. Siksi kehitämme jatkuvasti uusia digitaalisia palveluja asiakkaillemme. Tällä hetkellä teemme E-Arvion lisäksi sähköisesti myös toimeksiantosopimukset, tarjoukset sekä asunto- ja kiinteistökaupat. Unelmani olisi saada kaikista toimistoistamme täysin paperittomia ja että jokainen välittäjistämme ajaisi työajonsa sähköautolla. Ehkä tämä unelma vielä jonain päivänä toteutuu!”, Tuijula sanoo.
Solid House Kiinteistönvälitystoimiston E-arvio
Mihin E-arvio perustuu?
- E-arvio perustuu tilaajalta saatuihin tietoihin, kauppahintatilastoihin, yleiseen ja paikalliseen markkinatilanteeseen sekä kiinteistönvälityksessä hankittuun tietoon ja kokemukseen. Seikkaperäinen kyselylomake kuvaliitteineen varmistaa, että luotettavan E-arvion tekemistä varten on riittävät tiedot.
Kuka E-arvion laatii?
- E-arvion laatii vähintään LKV -tutkinnon suorittanut kiinteistönvälitysalan asiantuntija.
Minkälaisia kohteita voidaan arvioida?
- E-arvio voidaan laatia kaikenlaisista kohteista, jotka käsittävät yhden asuinhuoneiston tai asuinkiinteistön tai vapaa-ajanasunnon.
Kuinka tarkka E-arvio on?
- Riittävillä lähtötiedoilla ja kohteen yksilöllisyydestä riippuen, E-arvion tarkkuus on keskimäärin + - 3-7%. E-arvion tarkkuus mainitaan arviokirjassa.