5 vinkkiä mökin myyntiin
Mökkien kuumin myyntisesonki alkaa huhtikuussa, joten kevättalvella on loistava hetki laittaa mökki myyntikuntoon. Kysyimme Solid House -välittäjiltä parhaat vinkit, joiden avulla saat mökkisi myytyä nopeammin ja parhaalla hinnalla!
1. Perusasiat kuntoon – siisti mökki ja pihaympäristö houkuttelevat ja antavat hyvän ensivaikutelman
Raivaa kaikki ylimääräiset, vuosien aikana kerääntyneet tavarat pois mökiltä tai varastoi ne siististi. Siivoa ja tuuleta sekä pese ikkunat.
Potentiaalinen ostaja kiinnittää ensimmäiseksi huomiota mökin ympäristöön pihaan ajaessaan. Siisti pihaympäristö ja mahdollinen ranta-alue kauniiksi ja kutsuvaksi, leikkaa nurmikko ja kitke villiintynyt kasvillisuus. Katso myös, että mökille johtava pihatie on siistissä kunnossa.
Jos mökkisi sijaitsee vesistön rannalla, selvitä valmiiksi vesistöstä kaikki mahdollinen – veden laatu, syvyys, levätilanne ja niin edelleen.
2. Varmista, tuleeko sinun mökin myyjänä tehdä vielä jotain toimenpiteitä esim jätevesiuudistuksen kannalta
Jätevesiasetukset muuttuivat syksyllä 2019. Uudistukseen kannattaa perehtyä huolella, sillä uudet asetukset vaikuttavat huomattavasti mökkeilijän velvoitteisiin.
Uudistus koskee haja-asutusalueen mökkejä ja omakotitaloja, jotka on rakennettu ennen vuotta 2004 ja kiinteistö sijaitsee pohjavesialueella tai enintään 100 metrin päässä rannasta.
Mikäli kiinteistö sijaitsee ranta-alueiden ja pohjavesialueiden ulkopuolella, omistaja on vapautettu siirtymäajan aikana tehtävästä jätevesiremontista. Näissäkin kohteissa jätevesijärjestelmä on kunnostettava korjaus- ja muutostöiden yhteydessä eli esimerkiksi vesivessan rakentamisen yhteydessä. Aikataulun saa kuitenkin päättää ilman määräaikaa.
3. Selvitä ja listaa jo valmiiksi yksityiskohtia
Onko mökin tontilla käyttämätöntä rakennusoikeutta? Entä rasitteita kuten esimerkiksi maanvuokra- käyttö- tai kulkuoikeuksia? Millainen on mökin kunnossapitohistoria? Nämä kaikki tiedot kiinnostavat ostajaa varmasti.
4. Panosta toimiviin myyntikeinoihin
Ei ole ihan sama, miten mökkisi myydään. Mökkien paras myyntisesonki ajoittuu kesä- heinä ja elokuulle. Ammattilaisen tekemä myyntisisustus ja valokuvaajan ottamat tuoreet kuvat edistävät mökkisi myyntiä. Mökeistä on tällä hetkellä ylitarjontaa ja ostajia on vain rajallinen määrä. Sen vuoksi vain ne kaikkein houkuttelevimman oloiset vapaa-ajan asunnot menevät nopeasti kaupaksi. Asiantuntevan kiinteistönvälittäjän avulla kaikki myyntikeinot tulee hyödynnettyä ja mökille saadaan varmasti oikea hinta, jolla mökki menee kaupaksi ja johon sekä myyjä että ostaja ovat tyytyväisiä.
5. Vaihtoehtoja löytyy!
Jos mökin myyminen arveluttaa, voit sen sijaan ryhtyä mökkisijoittajaksi ja laittaa mökin vuokralle! Mökin vuokraaminen on suosittua ja mökin omistajalle hyvä mahdollisuus lisätienesteille. Riippuen mökin sijainnista ja ominaisuuksista, voit vuokrata mökkiä lyhyemmällä tai pidemmällä vuokra-ajalla. Monet haluavat vuokrata mökin jopa vuodeksi kerrallaan. Lyhyemmille vuokra-ajoille esimerkiksi Airbnb on kätevä ja suosittu asuntojen vuokrasivusto niin kotimaisten kuin ulkomaalaistenkin turistien keskuudessa.