Täydellinen kaupunkikoti

Sisustusarkkitehti Karri Monnin kaksikerroksinen entiseen teollisuuskiinteistöön rakennettu asunto on uniikkia kaupunkikotia etsivän unelma.

- Ostimme kotimme vaimoni kanssa yhdeksän vuotta sitten. Asunto oli meistä heti kiinnostava vähän erikoisempine muotoineen ja korkeuksineen, Karri Monni kertoo.

Vuonna 2000 teollisuuskiinteistöstä asunnoksi remontoidussa huoneistossa on julkisivujen puoleisissa tiloissa kalteva sisäkatto, ja huonekorkeus on korkeimmillaan 4 metriä. 

Monnin muuttaessa asuntoon se oli jo valmiiksi asuttavassa kunnossa, mutta uudet omistajat halusivat tehdä siihen pintaremonttia.

- Teimme täydellisen keittiöremontin ja uudistimme pesutilat, vessat ja saunan, Monni sanoo.

Monnin kodissa hänen suosikkitilansa on olohuone, jonka ikkunoista on kolmeen eri ilmansuuntaan avautuvat näkymät.

- Näkymät ovat upeat ja olen lukemattomat kerrat istunut sohvalla katsomassa ilta-aurinkoa. Myös ilta- ja yönäkymät asunnosta ovat todella tunnelmalliset. Meiltä näkyy myös Linnanmäelle ja Lenininpuistoon, joka on hyvin hoidettu virkistysalue ihan kotimme lähellä, Monni sanoo.

Näkymien lisäksi hän jää kaipaamaan asunnon hyvää sijaintia. Kaikkialle pääsee helposti. Asunto sopisi Monnin mukaan etenkin ihmisille, jotka nauttivat kaupunkielämästä ja tykkäävät liikkua paljon. Lähellä on liikuntamahdollisuuksia, raitiotie kulkee vierestä ja lentokentällekin pääsee sujuvasti.

- Minusta tämä on täydellinen kaupunkikoti. Lapsiperheille on mukavaa, että vieressä on loistavat koulut ja leikkipuistot, Monni sanoo. Hän ei mielellään lähtisi nykyisestä kodistaan, mutta perheeseen juuri hankitun koiran myötä on tullut tarvetta muun tyyppiselle asunnolle.

- Haluan ajatella, että vaihtelu virkistää, mutta ikävä tulee tätä kotia varmasti!


Twitter Facebook Jaa artikkeli
Avainsanat:  

X

Haluan tilata
ilmaisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

OLEN KIINNOSTUNUT
kiinteistönvälittäjän työstä
SOLID HOUSELLA.


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä

Valitse toimisto, josta haluat, että sinuun otetaan yhteyttä *


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Haluan tilata
virtuaalisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste