Oletko hankkimassa sijoitusasunnon? - näillä vinkeillä säästät rahaa
Asuntosijoittaminen kiinnostaa edelleen, sillä asuntojen hintojen nousun tasaannuttuakin vuokralaisia löytyy yhä. Syksyisin pienemmät kaupunkiasunnot ovat suosittuja vuokrakohteita etenkin opiskelukaupungeissa, mutta myös suuremmat kaupunkikohteet ovat kasvattaneet suosiotaan vuokramarkkinoilla.
- Nähtävissä on myös poikkeusaikoina patoutunutta asunnonvaihtotarvetta, eikä kaikilla ole halua tai mahdollisuutta asua omistusasunnossa, sanoo Solid House Oy LKV:n toimitusjohtaja Leena Tuijula.
Kokeneena kiinteistönvälityksen ammattilaisena hänellä on muutama tärkeä vinkki kaikille, jotka ovat ostamassa ensimmäistä sijoitusasuntoaan. Näitä neuvoja noudattamalla vältät aloittelijan sudenkuopat ja sinulla on mahdollisuus säästää rahaa.
1. Pidä tuotto mielessä
- Aloittelevan asuntosijoittajan yleisin virhe on ajatella liikaa omia mieltymyksiä, Tuijula kertoo.
Sijoitusasunto on syytä ostaa tuotto mielessä. Et ole muuttamassa asuntoon itse asumaan, joten sen ei tarvitse vastata omiin tarpeisiisi. Asukkaalla voi olla ihan toisenlaiset toiveet kotinsa suhteen.
- Sijoitusasunnon ostossa tärkein työväline on laskin. Opettele laskemaan tuottoprosentit oikein ottaen huomioon vastikkeet, vuokrat, tulevat remontit ja verot, Tuijula neuvoo.
2. Laske remonttien rahallinen vaikutus
Tuijulan havaintojen mukaan aloittelevilla asuntosijoittajilla on taipumuksena yliremontoida sijoituskohteitaan.
- Vuokra-asunnoilta vaaditaan korkeampaa tasoa kuin aiemmin ja vanhaa asuntoa kannattaa ehdottomasti remontoida, mutta jos teetät asuntoon liian kalliin remontin, voit syödä sillä vuokratuoton jopa parilta vuodelta, Tuijula muistuttaa.
Remontointi parantaa asunnon vuokrattavuutta, mikä voi olla tärkeää etenkin, jos asunto ei sijaitse aivan kaupungin keskustassa.
- Muista myös selvittää taloyhtiön tulevat remontit ainakin kymmeneltä tulevalta vuodelta. Asunnon sisätilojen remontti vaikuttaa asumisviihtyvyyteen, mutta taloyhtiön remontit näkyvät harvoin huoneistossa, eikä niillä ole helppo perustella vuokran nousua, Tuijula sanoo.
3. Vuokralaisen valinta
Vuokrasopimus on aina tehtävä kirjallisesti ja sovittava muun muassa vuokrasopimuksen voimassaolosta, kotivakuutuksen pakollisuudesta ja vuokran korotuksen ehdoista.
- Sovi kirjallisesti myös asioista, jotka eivät ole asunnossa sallittuja, kuten tupakointi tai lemmikkien pito. Muista ehdottomasti varmistaa ennen sopimuksen allekirjoitusta, että vuokralaisen luottotiedot ovat kunnossa, Tuijula sanoo.
Suurin osa vuokralaisista maksaa vuokransa ajoissa ja huolehtii asunnosta hyvin. On kuitenkin syytä ottaa vuokravakuus siltä varalta, että jotakin sattuu.
- Yleensä vuokranantajana toimiminen sujuu niin mukavasti, että moni aloitteleva asuntosijoittaja hankkii innostuttuaan toisen ja kolmannenkin sijoitusasunnon. Tuijula sanoo.
Lisätiedot:
Leena Tuijula, toimitusjohtaja, Solid House Oy LKV
[email protected], 044 2060600
Lue lisää:
Ostotoimeksianto auttaa löytämään asunnon myös markkinoiden ulkopuolelta