Mökkisesonki on alkanut!
Vuodesta 2021 on tulossa vapaa-ajan asuntojen markkinoilla vielä viime vuottakin vauhdikkaampi. Pirkko Pelkonen ja Piia Ketoniemi Solid Housen Uudenkaupungin toimistolta kertovat kaikenlaisten kohteiden olevan erittäin haluttuja ja hintojen olevan yhä kasvussa.
Loma-asuntojen kauppa on käynyt Suomessa jo vuoden ajan vauhdikkaammin kuin koskaan. Viime vuonna mökkikauppa kasvoi peräti 40% edellisvuodesta.
Uudenkaupungin kiinteistönvälittäjämme Pirkko Pelkonen ja Piia Ketoniemi kertovat, että alueelta kyseltiin vapaa-ajan asuntoja talvellakin, jolloin niitä ei normaalisti ole myynnissä.
- Säiden muuttuessa keväisemmäksi ja jäiden sulaessa Uudenkaupungin rannoilta alkaa mökkisesonki käynnistyä. Moni mökinomistaja kävi pääsiäisenä mökillä laittamassa paikan myyntikuntoon ja meilläkin ovat arviointikäynnit alkaneet Piian kanssa, kiinteistönvälittäjä Pirkko Pelkonen kertoo.
Myös arvokiinteistöt kiinnostavat!
Pelkonen ja Ketoniemi välittävät vapaa-ajan asuntoja pääosin Uudenkaupungin alueelta. Kysyntä on monipuolista.
- Aikaisemmin saarissa olevat mökit saattoivat olla haastavia myydä, koska niihin pääseminen edellyttää veneilyä. Lisäksi kaikkein arvokkaimmat kohteet saattoivat olla pitkään myynnissä. Viime kesänä ne menivät kaikki, Pelkonen sanoo.
Hän kertoo, että kiinnostuneita ostajia löytyy niin sisämaan mökeille, saari- ja merenrantamökeille kuin täyden varustelun arvokohteille. Arvioidaan, että hinnoissa tulee olemaan tänä keväänä ja kesänä keskimäärin noin viiden prosentin kasvu.
- Jo viime vuonna ihmiset maksoivat kesäasunnoistaan vähintään pyyntöhinnan. Paljon tehtiin myös kauppoja kohteista, joista maksettiin enemmän kuin hintapyyntö oli, Pelkonen sanoo.
Mökkikaupassa ennustetaan ennätysvilkasta kevättä
Poikkeusajat ovat rajoittaneet ihmisten matkustamista ulkomaille ja mökkeily kiinnostaa. Viime kesänä monen vapaa-ajan asunnosta haaveilleen suomalaisen unelma jäi kuitenkin toteutumatta, kun kysyntää oli mökeistä enemmän kuin tarjontaa.
- Nämä ostajat ovat varmasti nyt heti sesongin alkaessa kärkkäästi liikkeellä. Niin moni jäi viime vuonna ilman mökkiä, että tänä keväänä on myyjän markkinat. Jos on ajatellut myydä vapaa-ajan paikkansa, niin se kannattaa laittaa nyt heti keväällä myyntiin, Pelkonen vinkkaa.
Hän kertoo monen kesämökkeilystä innostuneen haluavan aloittaa mökkikauden jo keväällä. Juhannus on näille ostajille liian myöhäinen aika kaupankäynnille. Kevätkaudelle ennustetaan jopa kymmenen prosentin kasvulukuja mökkikauppaan viime vuoden huiman kasvun päälle.
Hinnoittelu kohdalleen
Piia Ketoniemi kertoo, että hyvin varustellut mökit ovat halutumpia kuin koskaan, mihin osasyynä saattavat olla lisääntyneet etätyöt. Kun mökillä on sähkö ja sisävessa, ja sisälle tulee vesi, on mökillä hyvä viettää etätyöarkea ja asua pidempiäkin aikoja.
- Vapaa-ajan asumiseen ollaan valmiita satsaamaan enemmän kuin koskaan. Moni suunnittelee myös hakevansa eläkkeelle jäätyään vakituisen asumisluvan kesäasunnolleen, Ketoniemi sanoo.
Vaikka kesämökit "kaikilla mukavuuksilla" ovat erityisen haluttuja, löytyy kiinnostuneita ostajia myös hyvinkin yksinkertaisille mökeille.
- Mummonmökit menevät kaupaksi, jos hinnoittelu on oikea.Ylihintaa ei kannata lähteä pyytämään, vaikka markkinat käyvät kuumina, Ketoniemi neuvoo.
Pelkonen ja Ketoniemi odottavat innolla vauhdikasta kevättä ja kesää ja muistuttavat omasta mökistä haaveilevia lähtemään ajoissa liikkeelle etsimään sopivaa kohdetta.
Onko mökkikauppa ajankohtaista? Ota yhteyttä Piian ja Pirkkoon.