Metro kuumensi Espoon asuntomarkkinat!

Metron saapuminen on aiheuttanut asuntojen arvonnousua etenkin tietyillä asuinalueilla Espoossa, ja muutoksia on taas luvassa. 


Suomen toiseksi suurin kunta tunnetaan monien kansainvälisesti menestyneiden teknologia-alan yritysten kotikaupunkina, Otaniemen kampuksesta ja Nuuksion kansallispuistosta. 
 

Asumaan Espooseen houkuttelevat esimerkiksi työpaikkojen läheisyys, meri - ja nykyään myös metro. Parhaiten asuntojen arvo nousee Espoossa alueilla, joita yhdistävät monipuoliset lähipalvelut ja hyvät kulkuyhteydet. 

Vuoden 2017 lopussa kulkuyhteydet paranivat, kun metro alkoi liikennöidä Helsingistä Espoon Matinkylään asti. Länsimetron myötä uusia asemia tuli Helsingissä Lauttasaareen ja Koivusaareen ja Espoossa Keilaniemeen, Otaniemen Aalto-yliopistolle, Tapiolaan, Urheilupuistoon, Niittykumpuun ja Matinkylään. 

Tomi Saastamoinen Solid House Espoon tiimistä on toiminut kiinteistönvälitysalalla 20 vuotta. Pitkän kokemuksensa ja asiantuntemuksensa ansiosta hän on juuri oikea ihminen kertomaan Länsimetron vaikutuksesta Espoon asuntomarkkinoihin. 

- Olen asunut itse koko elämäni Espoossa ja olin välitystyössä jo silloin, kun Länsimetroa alettiin vasta suunnitella, Saastamoinen sanoo. 

Hän tuntee koko Espoon asuinalueen ja palvelut hyvin. Saastamoinen on syntynyt Tapiolassa ja asuu nykyään Espoon Laurinlahdessa, - metrollakin on tullut jo ajeltua useaan otteeseen! 

Metroaseman viereen syntyy uusi asuinalue 

Metron vaikutukset Espoon asuntomarkkinoilla alkoivat näkyä jo vuotta ennen, kuin Länsimetrolla edes pääsi vielä matkustamaan.  

- Länsimetro on nostanut tutkitusti asuntojen arvoa 800 metrin säteellä uusista metroasemista. Hinnat ovat 4% aiempaa korkeammat, Saastamoinen sanoo. 

Länsimetron toinen vaihe valmistuu vuonna 2023 ja silloin Espooseen tulee vielä viisi uutta metroasemaa. 

- Nyt toisessa vaiheessa metro tulee Espoon Kivenlahteen saakka, ja hinnat ovat metroreitin varrelta jo nyt nousussa. Asunnot menevät nopeasti kaupaksi, vaikka metron liikenne alkaa vasta ensi vuonna, Saastamoinen sanoo. 

Yksi tulevista metroasemista on Finnoo. Tämä aseman seutu on asumisen kannalta erityisen kiinnostava, sillä koko asuinalue rakennetaan metroaseman ympärille, eikä toisinpäin. 

- Finnoon 17 000 uutta asuntoa rakennetaan tyhjästä. Asuntorakentaminen alkoi keväällä 2020, ja jatkuu koko 2020-luvun. Finnoon metroaseman viereen rakennetaan kerrostaloa, kerrostaloa, ja vielä vähän kerrostaloa, Saastamoinen kertoo. 

Finnoosta halutaan tehdä ekologinen kaupunginosa, jossa rakentaminen on vähäpäästöistä, palvelut ovat kävelyetäisyydellä ja tavoitteena on asumisen lämmityksen päästöttömyys. Alueen vieressä on luontopolkuja ja lintutorneja. Merenrantaan on kävelymatka. 

Asunnot viedään käsistä 

Saastamoinen kertoo, että asuntokauppa on jopa hieman kuumentunut metroreitin varrella. Poikkeusajan ja metron vaikutuksesta myös sellaiset 70-80-luvun talot menevät hyvin kaupaksi, joiden kauppa oli Saastamoisen mukaan ennen koronaa hiljaisempaa. 

- Nyt asunnot viedään melkein käsistä. Vanhemmatkin asunnot menevät kaupaksi aika nopeasti. Metro on virkistänyt koko radanvartta. 

Yleistäen halutuimpia asuntoja Espoossa ovat kooltaan 90-140 neliön välissä olevat asunnot, joissa on mielellään kaksi kerrosta ja oma pieni piha. 

- Vaikka myyntiajat ovat muuten nopeita, on maaseutumainen Pohjois-Espoo oma lukunsa, sinne pääsee kulkemaan vain omalla autolla tai bussilla, Saastamoinen sanoo. 

Espoon asuinalueista Tapiola on aina ollut arvostettu ja sieltä kysytään tällä hetkellä erityisesti 50-luvun koteja. Tapiolan vetovoima heijastuu myös läheiseen Haukilahteen. Näidenkin alueiden ennustetaan nostavan arvoaan lähes +4% vuositahtia.  

Nuoret ja muualta muuttavat etsivät kotia juuri hyvien kulkuyhteyksien ja palveluiden ääreltä ja ovat valmiita muuttamaan kauemmaksikin tutuilta nurkilta.

 - Nuoret perheet muuttavat mielellään myös Helsingistä Espooseen. On hyvin tyypillistä, että nuori perhe ostaa Espoosta rivitaloasunnon omalla pihalla, kasvattaa lapset täällä ja muuttaa takaisin Helsinkiin, kun lapset ovat kasvaneet, Saastamoinen sanoo. 

Saastamoinen miettii metron helpottaneen Helsingistä Espooseen muuttamista siinäkin mielessä, että yhä useampi helsinkiläinen ei halua omistaa henkilöautoa. Nykyään se ei monella Espoon asuinalueella ole enää tarpeen, vaikka aikoinaan Espoo-Helsinki-väliä kuljettiin paljon omilla autoilla. 

- Metro yhdistää silläkin tavalla hurjan paljon, että nyt Helsingin yliopiston ja Aalto-yliopiston välillä ei ole kuin pieni metromatka!

Löydä oma välittäjäsi Espoosta täältä!

Twitter Facebook Jaa artikkeli

X

Haluan tilata
ilmaisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

OLEN KIINNOSTUNUT
kiinteistönvälittäjän työstä
SOLID HOUSELLA.


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä

Valitse toimisto, josta haluat, että sinuun otetaan yhteyttä *


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Haluan tilata
virtuaalisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste