Kuinka päästä eroon asuntokauppojen noidankehästä?
Solid House tarjoaa uutta palvelua avuksi kaikille, jotka ovat aikeissa myydä kotinsa lähikuukausina, mutta eivät ole vielä löytäneet uutta asuntoa.
Asuntoja on ollut jo pitkään myynnissä vähemmän kuin niille olisi ostajia. Etenkin suurimmissa kaupungeissa pulaa on varsinkin isommista perheasunnoista.
Moni epäröi laittaa asuntonsa myyntiin, jos uutta kotia ei ole vielä löytynyt. Tästä on syntynyt asuntokauppojen noidankehä.
- Patoutunutta tarvetta asunnon myyntiin on paljon. Ihmiset miettivät mikä olisi paras hetki myydä asunto ja mihin suuntaan markkinat ovat kehittymässä, sanoo Solid House Oy LKV:n toimitusjohtaja Leena Tuijula.
Paras hetki myydä on nyt
- Ostajia on paljon liikkeellä. Myynnin kanssa ei ole syytä aikailla, mutta myyntiin on hyvä valmistautua aina huolella, Tuijula sanoo.
Jos ajattelit myydä asunnon tänä keväänä, niin juuri nyt on oikea aika selvittää kotisi arvo ja miettiä miten voisit valmistella asuntosi myyntikuntoon. Tässä osaavat auttaa kiinteistönvälityksen ammattilaiset.
Myyntiin valmistautumiseen kuuluu esimerkiksi asunnon mahdollisten pienten ja suurempienkin vikojen ja puutteiden korjaus, kodinkoneiden ja laitteiden kunnon tarkastus ja asiakirjojen sekä muiden tietojen kerääminen valmiiksi.
- Nyt erityisen kysyttyjä ovat isommat perheasunnot, ja etenkin hyväkuntoisten omakotitalojen kysyntä jatkuu edelleen. Varsinkin omakotitalokaupoissa kiinteistön kunto on hyvä selvittää ajoissa huolellisesti, Tuijula sanoo.
Myyntiajat ovat suuren kysynnän vuoksi monessa kohteessa harvinaisen lyhyitä, joten päätöksiä tehdään nopeasti ja uuden asunnon ostovalmius on hyvä hoitaa ajoissa kuntoon. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi pankin lainalupausta.
Uusi palvelu vauhdittaa ja helpottaa asunnonvaihtoa
Solid House Oy LKV on luonut uuden palvelun asunnon myyjiä kiusaavaan noidankehään, jossa asuntoa ei uskalleta lähteä myymään ennen uuden kodin löytymistä. Pelätään, että uusi asunto on niin vaikeaa löytää, että väliaikaisessa asunnossa joutuu asumaan kuukausien sijaan vuosia.
- All in One -palvelumme luotiin vastaukseksi asunnon vaihtajien tilanteeseen, jossa mietitään olisiko hyvä myydä vanha asunto ennen uuden ostamista vai voiko asuntokaupoille lähteä, kun nykyinen koti on vielä myymättä.
All in One -palvelussa asiakas saa apua sekä asunnon myyntiin että ostoon samanaikaisesti. Ammattilainen antaa avuksi uuden asunnon etsimiseen myös hiljaista tietoa, joka lisää merkittävästi sopivien kohteiden määrää ja vauhdittaa kauppojen syntymistä.
- Löydämme asuntoja myös markkinoiden ulkopuolelta ja tarjoamme ammattilaisten sisäpiiritiedot ja työkalut käyttöösi uuden asunnon löytämisessä, Tuijula sanoo.
Kun kokonaisuuden hallinta on osaavan ammattilaisen käsissä selviää asunnonvaihtaja prosessista pienemmällä stressillä ja saa kuluttajasuojan molempiin asuntokauppoihin, niin vanhan myyntiin kuin uuden ostoon.
Tutustu All in One -palveluun tästä!
Lisätiedot:
Leena Tuijula, toimitusjohtaja, Solid House Oy LKV
[email protected], 044 2060600