Asuntokauppaa hyvällä fiiliksellä, se kannattaa, lue miksi!

Asuntokaupassa käydään läpi suuria tunteita ja ratkaisut tehdään hyvin pitkälle tunnepohjalla, vaikka harva sen myöntää. 

Intensiivisimpiä tilanteita ovat hetket, jolloin ostaja tekee asunnosta tarjouksen. Sillä hetkellä käydään tiukkoja ja välillä kiihkeitäkin neuvotteluja - usein hinnasta, mutta myös siitä mitä kaikkea muuta asuntoon kuuluikaan. Kaikki mahdolliset kauppaan sisältyvät asiat sekä tarpeisto on hyvä kirjata tarkkaan ylös niin, että ne löytyvät selkeästi myyntiesitteeltä ja asiakirjoista.

Joskus myyjille on epäselvää, kuinka pienistä asioista ostajat vetävät niin sanotusti herneet nenään. Esimerkkejä löytyy: Kiinteästi asennettu eteisen naulakko on vaihdettu halvempaan tai vaatekaapin hyllyt on viety pois. Postilaatikko sekä pihalla olevista ruusuista puolet on kaivettu ylös ja viety pois. Myös pikkuvikojen korjaukset jäävät joskus tekemättä, vaikka niistä olisi aiemmin sovittu. Räikeimpiä tapauksia ovat olleet, kun koko keittiö on kaupanteon jälkeen viety pois - ostajat mainitsivat myyjälle, että aikovat remontoida keittiön, josta myyjä päätteli, että hän säästää heiltä vaivan ja vie kalusteet ja koneet pois ilmoittamatta!

Vaikka asiat eivät rahallisesti olisi merkittäviä, tulee tällaisissa tilanteissa paha mieli ja ostaja tuntee, että häntä on vedetty nenästä. Silloin kaikki muutkin asiat alkavat tuntua ikäviltä, koti ei tunnukaan enää siltä unelmalta ja kynnys valittaa on matalalla.

Välttyäksesi reklamaatioilta kaupan jälkeen, on hyvä muistaa muutama pieni ja helppo vinkki.

1. Käy jo myyntiä aloittaessasi tarkasti välittäjän kanssa läpi, mitä kauppaan sisältyy ja mitä ei. Jos olet aikeissa vaihtaa jonkin kauppaan kuuluvan kalusteen tai esineen toiseen, tee se jo ennen ensimmäistä esittelyä. Kun asunto esitellään ostajalle, hän ostaa sen silloin näkemillään varusteilla ja kokemallaan fiiliksellä. Jos asunto ei olekaan enää sama kaupan jälkeen ja jokin on muuttunut, voi pettymys olla iso.

2. Ota huomioon kiinteistöä myydessäsi kaikki esineet ja kalusteet myös pihalla. Kuuluuko kauppaan kaikki pihavalaisimet, patsaat, istutukset, roska-astiat, postilaatikot, kasteluletkut sekä muut vastaavat? Ostajana voi olla henkilö, joka ei ole koskaan omistanut omakotitaloa tai mökkiä eikä välttämättä ymmärrä heti, mitä kauppaan kuuluu ja mitä ei.

3. Pidä ostaja tyytyväisenä. Jos olet myydessäsi luvannut, että korjaat jonkin asian tai teet jonkin kesken jääneen asian loppuun, pidä lupauksestasi kiinni.

4. Siivoa koti vaikka tietäisit, että siellä tehdään massiivinen remontti.

5. Jätä kaikki asuntoon tai kiinteistöön liittyvät asiakirjat siististi asuntoon, kuten koneiden ja laitteiden käyttöohjeet, rakennuslupapiirustukset ja niin edelleen.

6. Kun ostajat muuttavat, yllätä heidät vaikka kukkakimpulla ja kortilla, jossa toivotat heidät viihtymään uudessa kodissaan.

Lue lisää: Miten ostat fiksusti 

Twitter Facebook Jaa artikkeli

X

Haluan tilata
ilmaisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

OLEN KIINNOSTUNUT
kiinteistönvälittäjän työstä
SOLID HOUSELLA.


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä

Valitse toimisto, josta haluat, että sinuun otetaan yhteyttä *


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Haluan tilata
virtuaalisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste