Niina Häkämies

Niina
Häkämies
Palvelen asiakastani niin, kuin haluaisin itseäni palveltavan.
Olen Niina Häkämies, syntynyt Kouvolassa mutta jo pitkän rupeaman työskennellyt Helsingissä ja pääkaupunkiseudulla.
Aikoinani nuorena tyttönä lähdin kokeilemaan siipiäni Helsinkiin ja se tie vei Stockmannille, missä työskentelin n. 16 vuotta erilaisissa tehtävissä.
Olen aika päättäväinen ja kun minulle reilu 10 vuotta sitten tarjottiin tilaisuutta lähteä kiinteistönvälitysalalle, niin en epäröinyt hetkeäkään. Olen aina ollut kiinnostunut sisustamisesta, rakentamisesta ja siitä, että saan myydä tavallisten ihmisten tavallisia koteja omakotitalosta mökkiin ja yksiöistä arvoasuntoihin. Se on tämän ammatin suola.
Vuosien varrella olen työssäni tutustunut moniin ihmisiin. Huikeaa on, että osasta on tullut upeita ystäviä. Mikä parasta, minulle on kehkeytynyt ympärille vankka asiakaskunta, jotka palaavat vuodesta toiseen elämän tilanteen muuttuessa myymään tai ostamaan itselleen uutta unelmaa.
Ala on myös hyvin vaativa kaikkine lakipykälineen ja muuttuu vaativammaksi koko ajan. Itse opiskelin ensin Kiinteistönvälitysalan ammattitutkinnon, sen jälkeen suoritin Yrittäjätutkinnon sekä Laillistetun kiinteistönvälittäjän tutkinnon. On tärkeää pysyä ajan hermolla.
Oma koti on minulle yksi tärkeimmistä paikoista ja niin myös usealla asiakkaallani. Siksi haluan luoda asunnon myyntiprosessista asiakkailleni turvallisen ja luotettavan hetken.
Myös oman kodin myyminen on monelle yksi elämän suurimmista ja kallisarvoisimmista asioista. Sitä pitää kunnioittaa ja arvostaa. Olen hyvä kuuntelija ja aidosti kiinnostunut asiakkaani kodista.
Mottoni onkin, että palvele asiakasta niin, kuin haluaisit itseäsi palveltavan.
Tätä et tiennyt välittäjästä:
- Olen intohimoinen penkkiurheilija. Etenkin jääkiekko on vienyt sydämeni.
- Matkustaminen on harrastuksista parhain. Kesälomat perheen kanssa vietetäänkin yleensä talvella ja mielellään kaukana auringossa.
- Olen tavannut Bill Clintonin Dublinissa ja tästä voin kertoa huvittavan tarinan kun tapaamme.
- Ruoanlaitto, sienestys ja marjastus on lähellä sydäntäni.
- Lavatanssit on ollut harrastukseni jo nuoresta tytöstä.
- Huumori on kantanut erilaisiin hauskoihin tilanteisiin ja matka jatkuu.
Asiakaspalautteet
Niina Häkämies on niin rautainen ammattilainen, että meidän oli turvallista (nyt jo toisen kerran) antaa myynti hänen vastuulleen. Tiesimme, että hommat hoituvat stressivapaasti. Hän myi jälleen asuntomme nopeammin ja paremmalla hinnalla, kuin mitä odotimmekaan. Lisäksi hänen kanssaan on aina miellyttävää asioida. Suosittelen Niinaa lämpimästi kaikille.
Niina Häkämies on niin rautainen ammattilainen, että meidän oli turvallista (nyt jo toisen kerran) antaa myynti hänen vastuulleen. Tiesimme, että hommat hoituvat stressivapaasti. Hän myi jälleen asuntomme nopeammin ja paremmalla hinnalla, kuin mitä odotimmekaan. Lisäksi hänen kanssaan on aina miellyttävää asioida. Suosittelen Niinaa lämpimästi kaikille.
Sanna-Leena Marjatta Suomalainen
X
Ajankohtaista
Referenssit