Tuula Piiroinen

Tuula
Piiroinen
TÄRKEIDEN PÄÄTÖSTEN APUNA – Tuula Piiroinen
Isot päätökset tarvitsevat aina ammattilaisen näkemystä ja apua. Yrittäjätaustani ansiosta olen sinnikäs ja omistautunut työlleni.
Teen työni energisellä ja rautaisella asenteella, jolloin saan tärkeiden asioiden päätökset maaliin asti aina parhaalla mahdollisella lopputuloksella!
Olen toiminut jo 12 vuoden ajan menestyksekkäästi pääkaupunkiseudulla kiinteistönvälittäjänä. Olen asunut Helsingin keskustassa monen vuoden ajan, joten tunnen kaupungin hintatason sekä korttelit erittäin hyvin. Ensimmäiset välittäjävuoteni toimin Länsi-Vantaalla ja sen lähialueilla. Sieltä löytyy paljon tuttuja taloyhtiötä sekä asiakkaita. Olen kerännyt alueelta merkittävästi kokemusta myös omakotitaloista ja tonteista. Tällä hetkellä asun Espoon Laaksolahdessa omakotialueella. Myyntialueenani on koko pääkaupunkiseutu; kerrostalot, rivi- ja omakotitalot sekä tontit. Tonttien rakennusoikeuksien ja määräysten selvittäminen on tuttua puuhaa.
Kiinteistönvälitystyössä tärkeitä asioita ovat muun muassa palvelu, tavoitettavuus, tarkka hinta-arvio, aitous sekä tehokkuus. Ota yhteyttä, niin jutellaan teidän asuntotilanteestanne yhdessä avoimesti ja luottamuksella sekä tehdään sen pohjalta juuri teille sopiva suunnitelma. Vuosien aikana on kertynyt paljon tyytyväisiä asiakkaita ja suosittelijoita, joista olen erittäin kiitollinen.
Sydämellä ja ammattitaidolla!
Ota yhteyttä!
TÄTÄ ET TIENNYT VÄLITTÄJÄSTÄ
1. Harrastan perheeni kanssa talvisin hiihtoa ja lumilautailua sekä kesäisin tennistä ja pyöräilyä
2. Kädessä pysyy niin porakone kuin pensselikin
3. Merellä, lumella ja luonnossa rentoudun
4. Kesällä hoidan omaa kasvihuonettani
5. Tunnen onnellisuutta kokatessa, leipoessa sekä juhlia järjestäessä
Asiakaspalautteet
Kommunikointi oli sujuvaa ja helppoa!
Tuula on ammattimainen, ystävällinen ja kuitenkin realistinen. Asiat hoituivat hienosti <3
Tuula was amazing. She never pressurised us. She made viewing the property a very nice experience, even when we once spent almost an hour there!! She always came back to us with the information we needed. I will sell or buy a future property with her in a heartbeat.
Ajankohtaista
Referenssit