YHDISTÄ KOTI JA TYÖ SAMAAN ARVOHUONEISTOON
Etsitkö kotia ja liikehuoneistoa? Aurakatu 22:ssa, Turun keskustan ytimessä, odottaa upea tilaisuus asua ja työskennellä historiallisessa 1920-luvun talossa. Kyseessä on klassistisvaikutteinen jugendkerrostalo, jonka julkisivu on symmetrinen, erkkerin rytmittämä. Aurakadun puoleisen oven yläpuolella on runsaudensarvea ja simpukkaa kuvaava reliefi. Sen yläpuolella on kaksi julkisivua jäsentävää pilasteria. Talon rakennutti tehtailija Juho Tapani ja siinä käytettiin Tapanin kehittelemiä varhaisia rakennuselementtejä, Tapani-tiiliä. (suun. J.O Laiho ja Kari Bäckström 1919–1920)
HUONEISTO
Myytävä huoneisto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa Aurakadun ja Puutarhakadun kulmassa, ja sen suuret ikkunat avautuvat kolmeen eri ilmansuuntaan. Asunnon pohjaratkaisu on käytännöllinen ja joustava, voit muutella huonejärjestystä toiveesi ja omien tarpeidesi mukaan. Asunnon ja liiketilan suhde on muutettavissa nykyisestä tilanteesta pienin järjestelyin. Nyt liiketoimintaan on varattu rakennuksen kulmassa olevat kaksi huonetta yhdistettyinä isoksi avaraksi saliksi. Huoneistoon on kaksi sisäänkäyntiä.
Kauniin vihreä L-mallinen keittiö on varustettu laadukkailla kaapistoilla ja laitteilla. Huoneistossa on tällä hetkellä kaksi makuuhuonetta (makuuhuoneiden määrää on mahdollista tarvittaessa lisätä), tv-olohuone, sekä erillinen iso ruokailutila/kirjastohuone. Kylpyhuoneessa on tarvittavat perusmukavuudet, ja lisäksi on erillinen lisä wc. Toimivuutta kotiin tuo yhdistetty pihanpuoleinen kodinhoitohuone + vaatehuone ja eteinen, huoneiston iso koko ja selkeä tilojen jäsentely ovat oiva pohja kodin ja liiketoiminnan yhdistämiseen.
Huoneistosaneeraus on suoritettu 2021. Kaikki kodin pinnat on uusittu, sähköt ja sähkötaulu on uusittu, asennettu älyvalaistus ja palohälyttimet, keittiö ja kodinhoitohuone uusittu kokonaan. Edellinen omistaja on saneerannut kylpyhuoneen.
YHTIÖ
Asunto-osakeyhtiö Aurakatu 22:lla on yksi asuinrakennus, jossa on 44 asuinhuoneistoa ja 5 liike ja muita huoneistoja. Porraskäytävien määrä on kolme. Tontti on oma ja koko 1 277 m2, yhtiön sisäpiha on vehreä. Kiinteistössä tehdyt merkittävät korjaukset mm.: katot uusittu, pohjaviemärien uusimista, A-ja C portaan hissin peruskorjaus, B-portaan kylpyhuoneiden vesijohtonousujen uusinta, julkisivun maalaus ja ikkunoiden uusiminen, lämmönvaihtimien uusiminen, patteritermostaattien uusiminen ja patteri verkoston tasapainotus, katolle ja syöksyihin asennettu saattolämmitys, porrashuoneiden väritutkimus, porrashuoneiden entistäminen, tietoliikenneverkon rakentaminen ja sähkönousujen uusiminen ja osoitteellisen palohälytinjärjestelmän asennus porrashuoneisiin, vintteihin ja kellareihin. Kohteessa on kaapeli-TV sekä tietoliikenne: valokuitu, kaapelimodeemi, Ethernet.
PALVELUT
Sijainti Turun keskustassa takaa sen, että kaikki palvelut ovat tämän kodin lähellä. Rautatieasema on vain n. 500 metrin päässä, linja-autoasemalle on n. 700 metriä, ja kaikki keskustan runsaat ja kattavat palvelut kuten kaupat, pankit, apteekit, lääkäriasemat, ravintolat, kahvilat, kulttuurikohteet ja uusi viihtyisä torikin, koulut ja kulttuurikohteet sekä tunnelmallinen jokirantakin ovat kaikki kävelyetäisyydellä.
PUOLALANPUISTO JA TURUN TAIDEMUSEO
Puolalanmäki on Turun keskustassa sijaitseva yksi Turun seitsemästä kukkulasta. Vehreän mäen päällä sijaitsee Turun taidemuseo, jota ympäröi kaunis Puolalanpuisto. Mäki on saanut nimensä Puolalan kylästä, joka liitettiin Turkuun Maariasta 1600-luvulla. Turun taidemuseo valmistui Puolalanpuistoon 1904. Alueelta purettiin palontakaisia puutaloja, ja alue muodostui muodikkaaksi asuntoalueeksi. Puiston ympäristöön rakennettiin 1900-luvun alussa sekä kivitaloja että kivi-puutaloja. Yhdessä Turun taidemuseon kanssa Puolalanmäki on yksi Museoviraston määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä. Tämä arvokas kulttuuriympäristö hurmaa sinut viehättävillä 1900-luvun alun kivitaloillaan ja koristeellisilla puutaloillaan.
Tervetuloa tutustumaan! – ota yhteyttä ja sovi näyttö.
Aija Varjonen
Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV, KiAT, kaupanvahvistaja
SKVL:n laatuauktorisoitu kiinteistönvälittäjä
puh. 040 656 3113
[email protected]
________________________________
⚫ OMA KOTI MYYMÄTTÄ?
Jos etsit omalle kodillesi välittäjää, löysit hänet juuri! Laita minulle sähköpostia tai soita, niin sovitaan tapaaminen. Siitä se lähtee käyntiin. Hinta-arvio ja konsultointi asunnon myyntiä harkitsevalle on maksuton, eikä sido mihinkään.
- Kohdenumero
- 80485894
- Kunta
- Turku
- Alue
- Keskusta
- Tyyppi
- Liiketila (Asunto-osake)
- Huoneet
- 5h+k+khh/vh/et+kph+wc+et
- Pinta-ala
- 150 m²
- Kokonaispinta-ala
- 150 m²
- Lisätietoja pinta-alasta
- Asuinpinta-ala pitää sisällään sekä asuin- että liiketilan neliömäärät. Tilojen suhdetta on mahdollista muuttaa.
Ei tarkistusmitattu. Pinta-alat saattavat tämän ikäisissä kohteissa (yhtiö rekisteröity ennen 01.01.1992) poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi. - Kerros
- 1
- Rakennusvuosi
- 1920
- Vapautuminen lisätietoja
- n. 1kk / sopimuksen mukaan
- Hoitovastike
- 940 €
- Yhtiövastike yhteensä
- 940 €
- Lisätietoja vastikkeista
- Huoneistojen 4, 26, LH, 29 ja 30 hallintaan oikeuttavien osakkeiden osalta hoitovastike ja rahoitusvastike on kaksinkertainen. Huoneiston 44 osalta hoitovastike ja rahoitusvastike on puolitoistakertainen.
- Vesimaksu
- 25 € / hlö / kk
- Lisätietoja maksuista
- SÄHKÖ: osakas tekee oman sähkösopimuksen.
- Energialuokka
- E2018
- Energiatodistus
- Energiatodistus on voimassa 2034-05-22 saakka.
- Tehdyt remontit
- 2025 Lukosto uusittu.
2022: C-portaan portin uusiminen
2021–2023 Porrashuoneiden entisöinti, tietoliikenneverkon rakentaminen ja sähkönousujen uusiminen ja osoitteellisen palohälytinjärjestelmän asennus porrashuoneisiin, vintteihin ja kellareihin.
2019: Porrashuoneiden kunnostuksen valmistelu
2018: Porrashuoneiden väritutkimus
2017: Katon maalaus
2016: Lämmönvaihtimien uusiminen, patteritermostaattien uusiminen ja patteriverkoston tasapainotus
2016: Katolle ja syöksyihin asennettu saattolämmitys
2015–2016: Julkisivun maalaus ja ikkunoiden uusiminen
2013: B-portaan kylpyhuoneiden vesijohtonousujen uusinta
2012: Lukituksen uusiminen
2012, 1988, 1982: Katot uusittu
2009: Pihakannen uusiminen sekä jätekatoksen ja pyöräsuojan rakentaminen
2007: Pohjaviemärien uusimista
2005: Antenniverkon uusiminen
2003: C-portaan hissin peruskorjaus
1995: A-portaan hissin peruskorjaus
1994: Lämmönsiirrin uusittu
1990: Ikkunat maalattu
1982–1989: Vesijohdot uusittu, viemäreiden pystylinjat osin uusittu
- Tiedossa olevat tulevat korjaukset
- KORJAUSTARVE SELVITYS 2025 (seuraavalle viidelle vuodelle)
Selvitys ei ole sitova.
2025 Putkistojen kuntokartoitus (mahdollisten toimenpiteiden määritys tulosten jälkeen)
2026-2028 Sähkönousujen uusimisen jatkaminen - Asunnon kunto
- Hyvä
- Katon kuvaus
- Harjakatto, Pelti
- Lämmitysmuoto
- Kaukolämpö ja lämmönjako: vesikiertoinen patterilämmitys
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Ilmanvaihto
- Tontin koko
- 1277 m²
- Tontin omistus
- Oma
- Makuuhuoneet
-
Lukumäärä: 2
- WC
-
Lukumäärä: 1
- Kodinhoitohuone kuvaus
- Yhdistetty kodinhoitohuone, vaatehuone sekä eteinen.
- Sauna
- Ei
- Palvelut
- Kaikki keskustan runsaat palvelut ihan lähettyvillä.
- Koulut
- Useita kouluja keskustan alueella ja reunamilla
- Yhteydet
- Bussipysäkki lähellä, juna-asema lähellä, kaupunkiliikenneyhteys, taksitolppa lähellä ja sujuvat yhteydet omalla autolla
Sijainti
X
Haluan tilata
ilmaisen arviokäynnin
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Ota yhteyttä
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Ota yhteyttä
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Haluan tilata
virtuaalisen arviokäynnin
Tietosuoja- ja rekisteriseloste























































