Kerrostalo
79 m²
Pori, Malminpää
Otavankatu 15 B
Vh. 135 000 € Mh. 135 000 €
TURVALLISTA JA HELPPOA ASUMISTA
***
- Taloyhtiötä hoidettu ensiluokkaisesti
- Yhtiön talous erittäin hyvässä kunnossa
- Asunnossa ja yhtiössä tehty remontteja
Rakennus on sijoitettu tontille järkevästi, irti tiestä, jolloin talon edustalle muodostuu viihtyisä viheralue, eikä ohi kulkeva liikenne kulje suoraan ikkunoiden alla. Yhtiöllä on runsaasti pysäköintipaikkoja pihalla, sekä talleissa.
Yhtiössä on tehty julkisivuremonttia lukuun ottamatta kaikki isot remontit, useimmat jo hyvissä ajoin. Julkisivuremontti on laskennassa, päätöstä toteutuksesta ei tällä hetkellä ole.
Yhtiön talous on erinomaisessa kunnossa, ja puskuria yllättäviin tilanteisiin on reilusti. Tässä yhtiössä voi asua rauhallisin mielin.
Asunnossa kaksi makuuhuonetta sisäpihan puolella, vuonna 2023 uusittu keittiö, oma tila ruokapöydälle, erillinen wc, sekä linjasaneerauksessa uusittu pesuhuone. Parveke on sisäänvedetty, joten yhdessä parvekelasitusten kanssa erittäin suojainen.
Hissi maan tasalta helpottaa kulkemista.
Tästä järkevä ratkaisu esimerkiksi ensiasunnoksi, kaupunkiasunnoksi, tai vanhuuspäivien viettoon.
***
Yleisnäyttöjen lisäksi asuntoa esitellään joustavasti myös yksityisnäytöin, varaathan oman aikasi!
Lauri Turtola
Myyntijohtaja Satakunta, LKV
Solid House Pori
[email protected]
040-187 0867
- Kohdenumero
- 80307965
- Kunta
- Pori
- Alue
- Malminpää
- Tyyppi
- Kerrostalo (Asunto-osake)
- Huoneet
- 3h+k
- Pinta-ala
- 79 m²
- Muut tilat
- 0 m²
- Kokonaispinta-ala
- 79 m²
- Lisätietoja pinta-alasta
- Ei tarkistusmitattu. Pinta-alat saattavat tämän ikäisissä kohteissa (yhtiö rekisteröity ennen 1.1.1992) poiketa olennaisestikin asuinrakennusten nykyisten mittaustapojen ja standardien (SFS 5139) mukaan laskettavasta asuintilojen pinta-alasta. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi.
- Kerros
- 5
- Rakennusvuosi
- 1968
- Käyttöönottovuosi
- 1968
- Vapautuminen
- Heti
- Hoitovastike
- 322,48 €
- Yhtiövastike yhteensä
- 322,48 €
- Vesimaksu
- Sisältyy hoitovastikkeeseen
- Lisätietoja maksuista
- Vesimaksua ei peritä erikseen. Autotalli vuokrattavissa yhtiöltä.
- Energiatodistus
- Kyllä
- Energiatodistus
- Energiatodistus on voimassa 2027-06-14 saakka.
- Tehdyt remontit
- - 1996 Vesikaton uusinta
- 1999 Hissien modernisointi
- 2003 Pihan asvaltointi
- 2003-2004 Kylmien autotallien rakentaminen
- 2007 Lämmönvaihtimen uusiminen
- 2008 Kuntoarvion laadinta
- 2009 Lämmitysjärjestelmän venttiilien uusinta ja järjestelmän perussäätö
- 2009-2010 Vesi- ja viemärijärjestelmien uusinta sekä huoneistojen märkätilojen saneeraus
- 2010 Saunaosaston saneeraus
- 2010 Ikkunoiden, parvekeovien ja ulko-ovien uusinta
- 2011 Hissien kuntoarvion laadinta
- 2013 Lukituksen uusiminen
- 2013 Perusmuurin osakorjaus (eteläsivu) sekä salaojien osittainen uusinta
- 2014 Itäpäädyn erkkeriosuuden peruskorjaus
- 2017 Ovipuhelinjärjestelmän uusinta
- 2017 Porraskäytävien valaistuksen uusinta, LED
- 2019 Otavankadun puoleisen tiili-aidan peruskorjaus
- 2019 Ulko-ovien automatisointi
- 2021 Julkisivujen kuntotutkimus
- 2021 Pesutuvan pesukoneen uusinta
- 2022 IV-järjestelmän puhdistus ja säätö - Tiedossa olevat tulevat korjaukset
- Yhtiökokous 31.5.2022 on päättänyt julkisivuremontin suunnittelun käynnistämisestä 2022. Isännöitsijän kertoman 15.9.2023 mukaan, julkisivuremontti on laskennassa, eikä päätöstä sen toteuttamisesta ole tehty.
- Asunnon kunto
- Hyvä
- Katon kuvaus
- Tasakatto, Huopa
- Lämmitysmuoto
- Kaukolämpö
- Rakennusmateriaali
- Betoni
- Ilmanvaihto
- Koneellinen poisto
- Tontin koko
- 2150 m²
- Tontin omistus
- Oma
- Keittiön kuvaus
-
Uusittu 2023
Jääkaappipakastin, liesituuletin ja astianpesukone - Makuuhuoneet
-
Lukumäärä: 2
- WC
-
Lukumäärä: 1
Uusittu linjasaneerauksen yhteydessä 2009-2010 - Kylpyhuoneen kuvaus
- Uusittu linjasaneerauksen yhteydessä 2009-2010
- Sauna
- Ei
- Palvelut
- Kaikki keskustan palvelut kävelymatkan päässä
- Koulut
- Porin Lukio 200m, Cygnaeuksen koulu 200m, SAMK 1km
- Yhteydet
- Bussipysäkki lähellä, juna-asema lähellä, lentokenttä, sujuvat yhteydet omalla autolla ja hyvät pyöräilytiet
X
Haluan tilata
ilmaisen arviokäynnin
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Ota yhteyttä
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Ota yhteyttä
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Haluan tilata
virtuaalisen arviokäynnin
Tietosuoja- ja rekisteriseloste