Omakotitalo
112.5 m²
Lieto, Vanhalinna
Tasakuja 3
Vh. 329 000 € Mh. 329 000 €
Seuraava esittely:
23.03.2025
12:00 - 12:30
TUHTI TÄYSTIILITALO
Itselle kun tehdään, niin tehdään sitten kunnolla. Punasävyinen asuinrakennus on yksitasoinen täystiilitalo ja sen lisäksi tontilta löytyy puurakenteinen iso talousrakennus harrastetiloineen, tontti on lunastettu kaupungilta jo vuosia sitten. autolle löytyy autotalli ja katos. Tämä kaunis kokonaisuus on itselle 2000 luvun vaihteessa omaksi kodiksi rakennettu ja ollut saman perheen omistuksessa koko elinkaarensa. Päärakennuksessa on ontelolaatat, huomioithan poikkeuksellisen sokkelikorkeuden, tuulettuvaan alapohjaan on pääsy. Rakennusten sijoittelussa tontille on hienosti myös onnistuttu.
KOTI
vuonna 2022 uusittu keittiö on tämän kodin keskus ja sen ympärille asettuu olohuone takkanurkkauksineen, emännän toiveiden mukaan suunniteltu kodinhoitotila ompelutasoineen, jonka jatkeena on vielä reilun kokoinen vaatehuone. Tummansävyinen, puuntuoksuinen, lämminhenkinen sauna ja pesuhuone on uusittu 2016. Eteisessä oleva wc on remontoitu 2020. Olohuoneen Tiilerin paikalla muuratussa varaavassa takassa on myös leivinuuni.
Makuuhuoneita on kolme ja jokaisessa näistä liukuovella varustetut komerokaapistot. Kaikki perheelle tarpeellinen on saatu mahtumaan rakennuksen neliöihin, sisäänkäynnin vieressä oleva monikäyttöinen suurehko varastohuone on monelle arvokas bonustila omalla ulko-ovella. Talousrakennuksessa on harrastehuone, mikä soveltuu mainiosti etätyötilaksi tai nuorison peli- tai bändin soittotilaksi. Polttopuille ja ulkoiluvälineille löytyy myös suojaisa katettu tila.
Rakennukset ovat kauttaaltaan siistikuntoiset, sellaisenaan muutto- ja asumiskunnossa. Pihapiiristä on myös huolehdittu, löytyy hedelmäpuita, marjapensaita ja muuta istutusta. Talousrakennuksen takana on piilossa 1000 l vesisäiliö, johon johdetaan kesäaikana sadevedet kasvien kastelua varten. Aamukahvit maistuu mainiosti aurinkoisella kuistilla ja illanvietto takapihan katseilta piilossa olevalla markiisilla katetulla terassilla.
LÄMMITYS
Rakennuksessa on sähkölämmitys, lämmönjako sähköpattereilla. Ilmalämpöpumpun ja lämpöä varaavan takan avulla, nykyisellä omistajalla on ollut sähkönkulutus, lämmitys- ja käyttösähkö, varsin maltillinen eli noin 12 500 kWh/vuosi. Talousrakennuksen harrastetila lämpiää ilmalämpöpumpulla.
PALVELUT
Erinomainen koti lapsiperheelle. Koulu ja päiväkoti ovat lähes näköyhteydellä. Lapsille on aidattu leikkipuisto kadun toisella puolen. Omalla pihallakin on toki tilaa pikkuväen puuhastella. Lähimmät palvelut löytyvät Liedosta tai Turusta, molempiin ajaa autolla vain noin reilussa kymmenessä minuutissa.
Tervetuloa tutustumaan!
__________________________________________________________________
Aija Varjonen
Ylempi kiinteistönvälittäjä YKV, LKV,
kaupanvahvistaja, KiAT, partner
SKVL Laatuauktorisoitu kiinteistönvälittäjä
Solid House Oy LKV
040 656 3113
[email protected]
_________________________________________________________________
Oma koti myymättä?
Soita ja kutsu minut maksuttomalle konsultaatiokäynnille.
- Kohdenumero
- 80373637
- Kunta
- Lieto
- Alue
- Vanhalinna
- Tyyppi
- Omakotitalo (Kiinteistö)
- Huoneet
- 4h+tupak+ph/s+khh+vh+wc+var+at/ak/ask
- Pinta-ala
- 112.5 m²
- Muut tilat
- 18.5 m²
- Kokonaispinta-ala
- 131 m²
- Lisätietoja pinta-alasta
- AUTOTALLI / VARASTO / AUTOKATOS
Laajennettu 2007. Valmis 06/2008.
Alkuperäinen autotalli 40 m2.
Laajennus 18 m2.
Kerrosala yhteensä 58 m2.
Kokonaisala 102 m2.
Ei tarkistusmitattu. Pinta-ala voi siis olla edellä mainittua pienempi tai suurempi. - Kerros
- 1
- Rakennusvuosi
- 1998
- Käyttöönottovuosi
- 1998
- Vapautuminen lisätietoja
- n. 1kk / sopimuksen mukaan
- Energiatodistus
- Ei lain edellyttämää energiatodistusta
- Tehdyt remontit
- 2023 autotallirakennus maalattu.
2023 pihan punainen graniittisepelipäällyste uusittu
2022 uusittu keittiön kalusteet, kodinkoneet, seinäpinnat ja lattia laatoitettu.
2020 WC:n kalusteet uusittu ja laatat.
2019 taiteovet keittiö-khh ja khh-vh
2016 pesuhuone ja sauna remontoitu (työkohdepöytäkirja 23.12.2016)
2015 asuinrakennuksen puuosien maalaus
Asuinhuoneiden pintoja uusittu vuosien varrella.
Takka nuohottu 2024 - Asunnon kunto
- Hyvä
- Asunnon kunto
- Siistikuntoinen asuinrakennus ja talousrakennus
- Katon kuvaus
- Harjakatto, Pelti
- Lämmitysmuoto
- Sähkö, ilmalämpöpumppu ja ilmalämpöpumppu ultimate olohuone. autotalli: samsung.
- Rakennusmateriaali
- Tiili ja täystiilitalo
- Ilmanvaihto
- Koneellinen, Ilto 350I
- Tontin koko
- 1031 m²
- Tontin omistus
- Oma
- Makuuhuoneet
-
Lukumäärä: 3
- WC
-
Lukumäärä: 1
- Sauna
- Kyllä
KOTA-kiuas.
Lauteet ja nojat lämpökäsiteltyä haapaa.
Seinät tuhtia hirsipaneelia. - Yhteydet
- Bussipysäkki lähellä, hyvät pyöräilytiet ja sujuvat yhteydet omalla autolla
X
Haluan tilata
ilmaisen arviokäynnin
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Ota yhteyttä
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Ota yhteyttä
Tietosuoja- ja rekisteriseloste
X
Haluan tilata
virtuaalisen arviokäynnin
Tietosuoja- ja rekisteriseloste