Blogi

29-05-2018

Terveisiä aurinkoisesta Englannista!

Nyt on luvassa terveisiä Englannin matkalta. Olin pienellä lomareissulla ystäväni luona Englannin etelärannikolla Bournemouthissa. Paikka on minulle entuudestaan jokseenkin tuttu, koska olen käynyt siellä pari kertaa aikaisemmin. Asukkaita Bournemouthissa on vajaa 200 000 ja kaupunki on pitkän hiekkarantansa vuoksi suosittu matkailukohde. Alueella sijaitsee myös useita kauniita puistoja. Matka Lontoosta kestää ruuhkasta riippuen suunnilleen pari tuntia.

englanti1.JPG

englanti14.JPG

Bussimatkalla kohteeseen sai jo ihastella huikean vehreitä maisemia. Moottoriteitä reunustavilla pelloilla näkyi lampaita ja villihevosia. Säät suosivat lomareissua, ja vesisateisista ennusteista huolimatta pääsimme nauttimaan lämpimistä kesäpäivistä. Säiden vaihtelut ovatkin merenrantakaupungille tyypillisiä ja usein sää saattaa muuttua päivän aikana useasti. Rannalla oli vilkasta, kun ihmiset olivat kerääntyneet nauttimaan auringosta. Merivesi tuntui varpaissa kuitenkin hurjan kylmältä, joten uiminen piti jättää suosiolla väliin. Rannalta löytyi muutakin tekemistä, jos hiekalla löhöily ei kiinnostanut. Siellä oli esimerkiksi huvipuistolaitteita.

englanti5.JPG

englanti10.JPG

Puistotkin olivat täyttyneet ihmisistä. Lapset juoksentelivat ympäriinsä ja lisäksi monet koirat olivat päässeet mukaan nauttimaan kesäpäivistä. Puistossa hengailuun kuului tietysti myös jäätelö, jonka lisukkeeksi laitettiin suklaatikku. Ostosmahdollisuuksia keskustassa oli kiitettävästi pienistä putiikeista tavarataloihin. Ravintoloita löytyi jokaiseen makuun. Busseilla pääsi helposti paikasta toiseen ja kaksikerroksisen bussin yläkerrasta oli kiva katsella maisemia. Busseilla liikkuminen tuntui muutenkin turvalliselta vaihtoehdolta, koska vasemman puoleisen liikenteen sekaan ei uskaltanut itse lähteä ajelemaan.

englanti12.JPG

englanti8.JPG

Keskustan ulkopuolella sai ihastella perinteistä ja idyllistä englantilaista asumista. Omakotitalot olivat tiiviisti vierekkäin ja niissä oli toinen toistaan siistimpiä pihoja ja puutarhoja. Vaikka talojen edustojen piha-alueet olivat todella pieniä, niihin oli kuitenkin saatu mahtumaan erilaisia puita ja istutuksia. Useat takapihat olivat korkeilla aidoilla ja istutuksilla suojattuja, jotta saatiin yksityisyyttä lähellä olevista naapureista. Vilkkaan tien reunalta ei tarvinnut kävellä kauas, kun oli jo upean rehevissä maaseudun maisemissa. Metsäteitä reunustivat komeat puut ja pikkuiset kaniinit hyppelivät pelloilla.

englanti11.JPG

englanti6.JPG

Huomio kiinnittyi myös ihmisten kohteliaisuuteen. Piristävä hymy vastaantulijalta oli tavallista. Istuessani pubissa jakkaralla, oli tuntematon vanha herrasmies ilmeisesti huomannut epämukavan asentoni. Asian parantamiseksi hän päätti kantaa minulle selkänojallisen tuolin ja kehotti minua istumaan siihen. Ihanan ystävällistä! Pubikulttuuri kokonaisuudessaan oli mukavan lämminhenkistä. Pubeissa viihtyivät kaikki vauvasta vaariin. Perheet kokoontuivat pubeihin syömään ja viettämään aikaa yhdessä. Hieman eteläeurooppalaiseen tyyliin ruokailu ja yhdessäolo painottuivat illalliseen.

englanti3.JPG

Bournemouth on oikeastaan sopiva sekoitus kaikkea. Sekä kaupungin että maaseudun elämään tutustuminen onnistuu samalla reissulla. Pitkien hiekkarantojen vuoksi kesäkuukausina myös rantaloma kuuluu samaan pakettiin. Viehättävä, kiinnostava ja sopivan rento paikka. Suosittelen.

 

Reissuterveisin

Markkinointitiimi

Anu 

Twitter Facebook Pinterest

X

Haluan tilata
ilmaisen arviokäynnin

Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Haluan lisätietoa ostamisen palveluista

Yhteystiedot


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

OLEN KIINNOSTUNUT
kiinteistönvälittäjän työstä
SOLID HOUSELLA.


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Täytä hakemasi kohteen tiedot

Yhteystiedot

Mikäli hiljaisessa myynnissä (Solid House Salainen Palvelu) on hakuehtoihisi sopivia kohteita, saat niistä tiedon sähköpostiisi. Jos hakuehtoja vastaava kohde tulee myyntiin, saat siitä tiedon ennen kuin kohde asetetaan myyntiin julkisesti


Tietosuoja- ja rekisteriseloste

X

Ota yhteyttä

Valitse toimisto, josta haluat, että sinuun otetaan yhteyttä


Tietosuoja- ja rekisteriseloste